
Tietosuoja
Henkilötietojen käsittely prosessinhallintajärjestelmä Prosessorilla toteutetuissa Luken sähköisissä asiointipalveluissa on kuvattu vastaavissa tietosuojailmoituksissa.
Evästeet
Prosessorilla toteutetuissa sähköisen asioinnin palveluissa käytetään niiden toiminnan varmistamiseksi ja parantamiseksi evästeitä (eng. Cookies). Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka palvelu lähettää ja tallentaa käyttäjän päätelaitteelle. Eväste ei vahingoita tietokonetta tai muita siellä olevia tiedostoja.
Emme kerää evästeiden avulla tietoa palveluiden käytöstä, käyttäjien päätelaitteesta tai verkkoselaimesta emmekä hyödynnä niitä analytiikassa. Evästeet mahdollistavat käyttäjien henkilökohtaisten asetusten, esimerkiksi kielen muistamisen ja helpottavat palveluiden käyttöä esimerkiksi lomakkeita täytettäessä.
Evästeet voidaan jaotella keston tai käyttötarkoituksen mukaan. Istuntokohtaiset evästeet toimivat selaimen käynnistämishetkestä sen sulkemiseen asti. Kun käyttäjä sulkee selaimen, evästeet poistetaan automaattisesti. Pysyvillä evästeillä on ennalta määritetty käyttöikä ja ne säilyvät selaimessa, kunnes ne vanhenevat tai käyttäjä poistaa ne itse.
Käytämme seuraaviin luokkiin kuuluvia evästeitä:
Välttämättömat evästeet
Välttämättömät evästeet ovat tärkeitä palveluiden perustoiminnoille: ominaisuuksille ja teknisille toiminnoille, joita ilman ne eivät toimi. Näitä evästeitä ei voi poistaa käytöstä.
Toiminnalliset evästeet
Toiminnallisten evästeiden avulla palvelumme muistaa aiemmin tehdyt valinnat, kuten käyttäjänimen, kielen tai alueen.
Evästeiden estäminen ja poistaminen
Voit hallinnoida palvelun evästeitä muuttamalla selaimen evästeasetuksia. Mobiiliselaimissa tämä ei ole aina mahdollista, mutta evästeiden käyttöön on mahdollista vaikuttaa tällöin puhelimen asetuksilla. Evästeiden käytön estäminen tai niiden poistaminen voi kuitenkin vaikuttaa haitallisesti palvelun toimintaan tai estää sen kokonaan.